
Artikkelit
Meillä tapahtuu paljon. Kerromme ajankohtaisista asioistamme, tapahtumistamme ja ihmisistämme somen lisäksi myös artikkelien muodossa!
Tervetuloa tutustumaan!


Pohjoinen kirjoittaja-akatemia osoittautui menestykseksi – ”Ihana paikka, johon sai humahtaa viikonloppuisin!”
Viime vuonna Vuolteen opisto ja Oulun kirjailijaseura päättivät aloittaa yhteistyössä täysin uudenlaisen kirjoittajakoulutuksen ensimmäistä kertaa Oulussa.
Työsuhteinen psykoterapiatyö toi turvallisuutta ja yhteisöllisyyden kokemuksen
Kandelassa viime vuoden elokuussa aloittanut psykoterapeutti Sisko Laatikainen ei ole katunut Kandelan palkkasuhteiseksi psykoterapeutiksi siirtymistä.
Järjestöjen merkittävä rooli
tulee tunnistaa, tunnustaa ja turvata!
Järjestöjen kokemusta ja osaamista kannattaa hyödyntää, kun etsimme ratkaisuja tämän päivän ja tulevaisuuden ongelmiin.

Järjestöjen havainnot: Seksuaaliväkivallan uhrien palveluissa vielä paljon kehitettävää
LYYRA-hankkeen tavoitteena oli edistää seksuaaliväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneiden entistä yhdenvertaisempia mahdollisuuksia avun ja tuen saamiseksi asuinpaikastaan riippumatta.
Vapaasta sivistystyöstä ei saa säästää
Vapaa sivistystyö on yhteiskunnallisesti merkittävää työtä ja Suomen ei pidä antaa vapaan sivistystyön rapautua.
Selvitystyö:
Ainahan voi alkaa sugarbabyksi – mutta kannattaako se?
Vuolteen Tyttöjen Talolla vuosien 2021 –2023 aikana toteutettu Sokerideittailu-selvitystyöhanke on saatu päätökseen ja hankkeen loppuraportti julkaistu.

Miten selvitä yhteiskunnallisesta toiminnasta ilman tarvittavia taitoja?
Kuinka merkittävä ympäristön vaikutus on ihmisen toimintaan, joko estävässä tai mahdollistavassa merkityksessä?
Väkivaltatyö Oulun seudulla
ja pohjoisessa Suomessa vahvistuu
Vuolle Setlementin Via Vis -väkivaltatyö liittyi kansalliseen Aggredi-verkostoon, jonka myötä Via Vis -nimi muuttui vuoden 2023 alusta lähtien Aggredi Pohjois-Suomeksi.

Kissakummit ry ylivoimaiseen voittoon vuoden 2022 vapaaehtoistoiminnan muotona
Vuolle Setlementin vapaaehtoistoiminnan verkosto VARES:n vuosittaisen Vapaaehtoistoiminnan Veturi-tittelin on tänä vuonna voittanut ylivoimaisin yleisöäänin Kissakummit ry.
Suomen Setlementtiliiton Ihmisen puolella -tunnustuspalkinto Palefacelle
Suomen Setlementtiliitto on myöntänyt Ihmisen puolella -tunnustuspalkinnon Karri Miettiselle aka Palefacelle.



Työharjoittelussa poikkeusaikana – Näin se sujui!
Olen Tiia Määttä, 19-vuotias media-alan opiskelija Oulusta. Minua pyydettiin kirjoittamaan siitä, millaista on ollut suorittaa työharjoittelua poikkeusolojen aikana.
Tuija Hyppönen Vuolteen talous- ja kehittämisjohtajaksi
Oulun teatterin toimitusjohtaja Tuija Hyppönen siirtyy Vuolle Setlementti ry:n talous- ja kehittämisjohtajaksi. Siirtyminen tapahtuu asteittain tulevan kesän ja syksyn aikana.
Uuden alussa
Nimeni on Sanna Ukonaho ja toimin Tietoiseksi-hankkeessa seksuaalineuvojana. Työhöni kuuluu seksuaalineuvonta sekä seksuaalikasvatus. Olen siis uuden alussa ja poikkeustilassa.
Etäihminen
Seisoin Pikku-Syötteen huipulla talviloman alussa ja päivitin Facebookiin: Luvassa loma perheen, sukulaisten, ystävien ja työystävien kanssa. ”Pikkusen parempi” fiilis.
Yksinäisyydestä numeroin ja sanoin – tutkimustulokset
Yksinäisyyttä käsittelevässä kyselyssä kartoitimme muun muassa ketkä nuorista ovat yksinäisiä ja onko yksinäisyyden tunne helpottanut elämän aikana.
Yksikin ihminen riittää murtamaan yksinäisyyden
Mitä tapahtuu, kun nuori suljetaan sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle? Silloin kun kukaan ei lähesty, puhu tai kuuntele, ei reagoi.