fbpx

Suomen Setlementtiliiton Ihmisen puolella -tunnustuspalkinto Palefacelle


Suomen Setlementtiliitto on myöntänyt Ihmisen puolella -tunnustuspalkinnon
Karri Miettiselle aka Palefacelle. Miettinen palkittiin juhlallisin seremonioin Setlementtipäivillä, jotka pidettiin Vuolle-talolla Oulussa 24.11.2022.
Paikalla oli n. 100 sote-järjestötyön ammattilaista ympäri Suomen.

 

Ihmisen puolella -palkinnon saaja on julkistettu – onnea Paleface!

Setlementtiliitto palkitsee vuosittain yhteiskunnallisen vaikuttajan, joka työllään edistää setlementtiliikkeen arvoja: yhdenvertaisuutta, oikeudenmukaisuutta, moniarvoisuutta, syrjimättömyyttä ja yhteisöllisyyttä.

Olemme seuranneet Palefacen julkista työtä ja vaikuttuneet hänen älykkäästä, lämpimästä ja rohkeasta puheestaan sekä toiminnastaan ihmisyyden ja inhimillisten arvojen puolesta. Hän haluaa kohdata kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ja nähdä heidät sellaisina kuin he ovat. Henkilökohtaisesti myös ihailen, että hän uskaltaa ottaa miesten tunnepuheen puutteen esille miehisessä räppikulttuurissa. Poikien ja miesten tunnepuheen puute on aiheena polttava; poikien ja nuorten miesten ongelmat ja syrjäytyminen aiheuttavat mittavia ongelmia nyt ja tulevaisuudessa. Asia kaipaa huomiota ja muutosta, toteaa Suomen Setlementtiliiton toimitusjohtaja Pentti Lemmetyinen.

Olen iloinen tunnustuksesta ja siitä, että työni on huomattu. Muutosta tarvitaan ja se tulee vain tekemällä ja puhumalla. Pojat kasvavat täällä yhä kankeaan miehen malliin, jossa purraan hammasta ja tunteita on vaikea näyttää. Uudessa Miehet ei itke -kappaleessani käsittelen juuri tätä perintöä. Kaikkien tunteiden pitäisi olla sallittuja myös meille miehille. Vain herkin voi olla kovin, painottaa Paleface.

Ihmisen puolella -tunnustuspalkinnon (ent. Alli Trygg -palkinto) suojelijana toimii presidentti, Setlementtiliiton kunniapuheenjohtaja Tarja Halonen.

Palkinto on aiemmin myönnetty Seela Sellalle (2021) ja Paula Vesalalle (2020).

Tämän hienon uuden kappaleensa Paleface esitti tunnustuspalkinnon jakotilaisuudessa: