Kandelassa viime vuoden elokuussa aloittanut psykoterapeutti Sisko Laatikainen kertoo pitäneensä yrittäjänä toimimisesta, mutta elämäntilanteen muutoksen, tietoturva-asioiden sekä yhteisön kaipuun myötä alkoi pikkuhiljaa miettimään palkkatyöhön siirtymistä. Kandelan palkkasuhteiseksi psykoterapeutiksi siirtymistä hän ei ole katunut.
Psykiatrisen sairaanhoitajan sekä valtiotieteiden maisterin tutkinnot suorittanut Laatikainen aloitti psykoterapiaopinnot Tampereella vuonna 2015.
– Minulla oli pitkäaikainen haave kouluttautua psykoterapeutiksi. Kun siihen tuli mahdollisuus, päätin tarttua tilaisuuteen ja aloitin kognitiivisen psykoterapeutin opinnot.
Laatikainen kertoo tehneensä töitä jo opiskeluaikana, mikä toi konkreettista oppia ja ammatillista kehitystä omalle uralle. Kolmantena opiskeluvuonnaan hän perusti oman yrityksen Helsinkiin ja teki töitä yrittäjänä opintojen ohessa.
– Suurimmalla osalla opiskelijoista oli ainakin siihen aikaan ajatus, että opintojen jälkeen he haluavat alkaa yrittäjiksi, hän kertoo.
Laatikainen kertoo pitäneensä yrittäjänä toimimisesta. Työ oli itsenäistä ja kun asiakkaita riitti, työtä sai tehdä omaehtoisesti, omalla aikataululla. Kun elämäntilanne kuljetti Laatikaisen Ouluun, hän jatkoi jonkin aikaa yritystoimintaansa Helsingissä etänä.
– Sitten tuli korona ja siirryttiin muutenkin pääosin etätyöhön. Pikkuhiljaa siirsin sitten koko yritystoimintani Ouluun, hän kertoo.
Tietoturva-asiat huolettivat
Ouluun muuton jälkeen Laatikainen päätti pitää sapattivuoden, jotta voisi kuulostella rauhassa mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Aika pian hänelle syntyi ajatus palkkatyöhön siirtymisestä, mitä hän kertoo pohtineensa monestakin eri syystä. Jo ennen varsinaisia, mediassa esillä olleita tietoturvahyökkäystapauksia häntä alkoi painamaan tietoturvakysymykset yrittäjän näkökulmasta.
– Yksittäisille yrittäjille on iso taloudellinen ja ajallinen panostus ottaa käyttöön kaikki mahdolliset suojaukset tietoturvahyökkäyksiä vastaan. Se vaatii myös omanlaistaan asiantuntijuutta. Tämä kaikki loi turvattomuuden tunnetta ja työsuhteessa kiinnosti se, ettei tarvitsisi yksin kantaa kaikkea vastuuta, hän kuvailee.
Laatikaista houkutti palkkatyö myös sen helppouden vuoksi. Yrittäjänä asiakastyön lisäksi piti hoitaa kaikki muutkin velvoitteet, kuten kirjanpidolliset asiat, vakuutukset, laskutukset, tilavuokrat ja materiaalihankinnat. Hän toteaa myös, että näinä epävarmoina aikoina työsuhde luo turvaa tulevaan. Ei tarvitse yksin pohtia kentällä tapahtuvia muutoksia kuten sote-uudistuksia ja niihin liittyviä kilpailutuksia. Nyt ylempi taho hoitaa kilpailutukset, eikä niistä tarvitse huolehtia tai kantaa huolta.
– Palkkatyö vapauttaa paljosta byrokratiasta ja saa keskittyä juuri siihen omaan työhön ja asiantuntijuuteen. Siihen ydinosaamiseen, hän kuvailee.
Vaikka ajatus palkkatyöstä houkutti, hänellä oli tarkat kriteerit siitä, millaiseen yritykseen hän haluaa töihin.
– Palkkatyö kiinnosti, mutta halusin erityisesti töihin yhteiskunnalliseen yritykseen, en lääkärikeskukseen, hän toteaa.
Laatikainen kertoo etsineensä tietoa sopivista työpaikoista netistä, mutta tuntui ettei arvopohjaisia toimijoita ollut oikein tarjolla. Sellainen kuitenkin löytyi, kun hän törmäsi netissä Oulun Kandelaan. Hän päätti ottaa yhteyttä saman tien.
– Ajattelin, että tämä on ihan mun juttu! Juuri tällaista yhteiskunnallista toimijaa olin etsinyt. Kaikki etenikin siitä sitten melko nopeasti ja aloitin elokuussa 2022 Kandelassa psykoterapeuttina aluksi muutamana päivänä viikossa.
Moniammatillinen työyhteisö oli uusi juttu
Valtakunnallisen Kandelan terapia- ja työyhteisöpalveluita tuottaa Oulussa Vuolle Palvelut Oy. Vuolle Palvelut Oy on osa Vuolle Setlementti-konsernia, joka on vuonna 1944 Ouluun perustettu, voittoa tavoittelematon, uskonnollisesti- ja poliittisesti sitoutumaton yleishyödyllinen yhdistys. Kandelan lisäksi Vuolle pitää sisällään kansalais- ja kansanopistotoimintaa sekä matalan kynnyksen sosiaalisen vahvistamisen palveluita.
Laatikainen kertoo, että nykyisen työsuhteen mielekkyyttä lisäsi myös sen mukana tuleva valtava työyhteisö. Kandelan tiimin lisäksi työyhteisö koostuu koko Vuolle konsernin työntekijöistä.
– Ei mulla ollut kokemusta tämmöisestä, kun olen aina toiminut psykoterapeuttina vain yksin. En tajunnutkaan, miten hienoa on, kun ympärillä on päivittäin moniammatillinen työyhteisö, jossa voi vaihtaa ajatuksia. Aivan älyttömän hieno juttu, hän kuvailee.
Hän kertoo olevansa hyvin tyytyväinen päätökseensä siirtyä palkkatyöhön. Työsuhteessa kuvio on yksinkertainen; tehdystä työstä saa varman palkan sekä myös hyvät työsuhde-edut, kuten työterveyshuollon, Epassi-edun , koulutukset, työnohjauksen, palkalliset lomat ja edullisen lounaan.
– Ei mulla ollut yrittäjänä mitään mahdollisuutta ottaa itselleni esimerkiksi työterveyspalvelua.
Laatikainen kertoo saavansa nykyisessä työssään sekä yrittäjyyden että työsuhteen parhaat puolet. Töitä hän tekee edelleen hyvin itsenäisesti, saa itse määritellä työaikansa ja työmäärän, mutta nyt häntä ei työllistä tai stressaa yritystoimintaan liittyvät velvoitteet tai kulut. Hänen mukaansa palkka on työsuhteessa pienempi kuin yrittäjillä, mutta siihen ei tule päälle mitään lisäkuluja. Yrittäjänä kulut ovat isot, mikä tarkoittaa sitä, että asiakkaita pitää olla paljon.
– Jos yrittäjänä kulut haluaa vetää minimiin, joutuu tinkimään paljosta, kuten esimerkiksi omasta eläketurvasta tai vastaanottotilojen laadusta. Kysyn vaan, onko sitten kenelläkään kivaa?
Lue lisää:
Kandela Oulun avoimet työpaikat: