Slide

Vuolle Setlementin vapaaehtoistoiminnan verkosto VARES:n vuosittaisen Vapaaehtoistoiminnan Veturi-tittelin on tänä vuonna voittanut ylivoimaisin yleisöäänin Kissakummit ry. Voittaja valittiin neljästä finalistista 2.12.2022.

Vuodesta 2009 lähtien järjestetyn Vapaaehtoistoiminnan Veturi- kilpailun tarkoituksena on nostaalaadukkaasti järjestettyjä pohjoispohjanmaalaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja esiin sekä tuoda ruohonjuuritason vapaaehtoistyötä entistä näkyvämmäksi alueellamme.

Tänä vuonna kilpailussa etsittiin eteenpäin suuntautuvaa, saavutettavaa, yhteistyöhaluista ja upeasti vapaaehtoisista huolehtivaa vapaaehtoistoiminnan muotoa Pohjois-Pohjanmaalla. Kilpailu toteutettiin yhteistyössä Raudaskylän Kristillisen Opiston ALVA-verkoston kanssa.

Vuoden Veturi-toimija innostaa esimerkillään muita kehittämään vapaaehtoistoiminnan järjestämistä ja erityisesti kiinnittämään huomiota vapaaehtoisten jaksamiseen, Vuolteen VARES-toiminnan vastaava suunnittelija Annukka Oksman-Hiukka kertoo.

Tämän vuoden voittaja Kissakummit ry on vuonna 2018 Ouluun perustettu yhdistys, joka pyrkii etsimään kodittomille kissoille vapaaehtoisia kummikoteja. Toimintaan voi sitoutua haluamakseen ajaksi, eikä kissasta pääsääntöisesti koidu kuluja. Yhdistys toimittaa tarvikkeet kummikodille, hoitaa eläinlääkärissä käynnit ja auttaa uusien kissakummien haastattelussa. Kissakummit ry tekee yhteistyötä eläinsuojelun kanssa.

Jokainen kummikoti on kummikissalleen, sekä yhdistykselle erittäin arvokas. Jokainen kummikissa ansaitsee rakkautta ja parhaassa tapauksessa pääsee loppuelämänsä kotiin, yhdistyksen puheenjohtaja Hanna Stenvall kertoo.

Yhdistys tukee myös kissakummeja tiedottamalla asioista, tarjoamalla keskustelutukea sekä järjestämällä yhteisiä tapahtumia. Kissakummit ry:ssä vapaaehtoisia eli kissakummeja huomioidaan ja heidän hyvinvointiinsa kiinnitetään huomiota.

Autettavia kissoja riittää ja ennen kaikkea tarvitaan asennekasvatusta kissojen arvon nostamiseksi ja tätä työtä Kissakummit tekevät hyvin, kommentoi äänestäjä.

Kampanjan kolme muuta finalistia olivat Psoriasisliiton Vertaistervarit, Sekasin-chat ja Vuolteen Tyttöjen Talo. Vuoden 2022 valitsijaraatiin kuuluivat Ulla Ingalsuo-Laaksonen (kulttuuritoimenjohtaja, Kuusamo), Joose Kemppainen (hyvinvointijohtaja, Ylivieska), Merja Niemelä (vuorovaikutussuunnittelija, Oulu), Katja Hänninen (kansanedustaja, vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän varapj, Raahe) ja Vuoden 2019 Veturi Sporttikummit, Aleksi Autioniemi, Pelastakaa Lapset ry.

Lisätietoa kampanjasta:

Annukka Oksman-Hiukka
Vuolteen VARES-verkosto
annukka.oksman-hiukka@vuolleoulu.fi
p. 044 786 1606