Slide

Kun oululainen Jouni Juntunen, 62, lähti 25 vuotta sitten puolukkametsään, eipä mies tiennyt päätyvänsä sen johdosta Vuolteen opiston bändikouluun ja lopulta myös valtakunnalliseen televisioon.

Jouni kertoo vuoden 1994 olleen niin hyvä puolukkakesä, että hän päätti ottaa töistä hieman vapaata päästäkseen poimimaan marjoja myyntiin marjanostajille. Rahoille oli jo käyttökohdekin valmiina.

– Viikon poimimisen jälkeen minulla oli niin paljon rahaa, että sain ostettua itselleni omat rummut, Jouni muistelee musiikkitaipaleensa alkua.

Elektroniikkateollisuuden myynnissä pitkän uran tehnyt Jouni kertoo, ettei hänellä ollut varsinaista koulutusta musiikkiin, ainoastaan kova palo. Myöskään ylimääräistä rahaa ei ollut omien soittovälineiden hankintaan, jotka olivat hyvin kalliita siihen aikaan.Vuolteen opisto, musiikki

– Nuorempana ei ollut oikein mahdollisuutta opiskella musiikkia, saatikka hankkia itselleen omia rumpuja, hän kuvailee.

Rummut hankittuaan Jouni aloitti treenaamisen omassa autotallissaan itsekseen, mutta pohti samalla miten hienoa olisi, jos olisi kavereita kenen kanssa soitella. Noin vuoden päivät autotallissa paukuteltuaan Jounin vaimo kuuli, että Vuolteen opistolla alkaa vuoden mittainen bändikoulu ja päätti ilmoittaa musiikkiin hurahtaneen miehensä mukaan.

– Siellä me noin 10 eri ikäistä ukkoa sitten soittelimme Puolivälikankaan nuorisotalon tiloissa, opettajamme Jari Ruonalan opastuksella. Jokainen sai soittaa mitä osasi, Jouni kuvailee.

Musiikki, Vuolle opisto, Oulu

Rummut ja musiikki veivät mennessään ja vuoden verran bändikoulussa soiteltuaan Jouni löysi saman henkisiä vanhoja armeijakavereita ja he päättivät perustaa oman bändin.

– Saimme käydä treenaamassa Vuolteen opiston bändiluokassa ilmaiseksi sillä ehdolla, että esiinnymme tarvittaessa Vuolteen tilaisuuksissa, hän naurahtaa.

Kuorolaulua valtakunnan televisiossa asti

Vuonna 2008 Vuolteen opistolla avautui uusi Jounia kiinnostava kurssi, kun Ja rokki soi– kuoroon haettiin osallistujia. Laulamisesta nauttiva Jouni päätti ilmoittautua heti mukaan ensimmäiseen ryhmään bassoääneksi. Jounin lisäksi kurssille ilmoittautui ennätysmäärä muitakin oululaisia rokin ystäviä, aikuisia naisia ja miehiä.

Vuonna 2011 kuorolle avautui upea mahdollisuus, kun Suomen paras kuoro –kilpailun karsintoihin haettiin erilaisia kuoroja ympäri Suomen. Suomen paras kuoro oli vuosina 2009 ja 2011 Yle TV2-kanavalla esitetty musiikkiviihdeohjelma, jossa kilpaili Suomen 12 parasta mies- ja naiskuoroa. Juontajana toimi Timo Koivusalo ja tuomareina Seppo Murto ja Tomi Metsäketo.

– Otin yhteyttä ohjelman tuottajiin ja kyselin, miten pitää edetä, mikäli haluamme mukaan kilpailuun. He pyysivät lähettämään kuoron ääninäytteen. Lähetimme sitten oikein promo cd:n! Jouni kertoo hymyillen.

Ja rokki soi– kuoro pääsi mukaan karsintoihin (YouTube) ja tuli lopulta valituksi mukaan suoriin lähetyksiin 11 muun kuoron kanssa. Ja rokki soi– kuorosta muodostui kisan aikana yleisön ehdoton suosikki, sillä sen ohjelmisto oli jotakin täysin uutta, mitä ei oltu aiemmin kuultu. Televisiossa esiintyminen oli kaikille kuorolaisille uutta ja jännittävää, mutta sitäkin hienompi kokemus.

– Oli jännä paikka esiintyä suorissa lähetyksissä, joihin osallistuimme kolme kertaa. Vaikka voittoa ei tullutkaan, kuoromme sijoittui lopulta neljänneksi koko kisassa! Jouni kertoo ylpeänä.

Kisan jälkeen Jouni toimi jonkun aikaa kuoron managerina, kun kuorolle alkoi tarjoutua keikkoja.

– TV:n jälkeen teimme erilaisia keikkoja muun muassa yritysten tilaisuuksissa, kuten pikkujouluissa ja yritysjuhlissa. Olipa meillä jäähallikeikkakin Muhoksella.

Viime talvena Ja rokki soi-kuoro juhlisti 10-vuotista taivaltaan juhlakonsertilla Oulussa. Ensi kesänä suunnitelmissa on osallistua Vaasan kuorojuhliin.


Laulamalla hyvää oloa ja terveyttä

Jouni kertoo pitävänsä molemmista harrastuksistaan, rummuista sekä kuorosta. Rummuissa on hänen mukaansa hienointa tahti, joka antaa pohjan koko bändille.

– Basistin ja rumpalin tehtävänä on yhteistyössä laittaa biisi kulkemaan kuin juna, hän kuvailee.

Jouni kertoo, että kuoro on viimeiset 11 vuotta ollut kuitenkin enemmän läsnä hänen elämässään kuin rummut, eikä lauluinnolle näy loppua.

– Tiesitkö muuten, että kuorolaulu on terveellistä? Timo Koivusalo on koulutukseltaan mielenterveyshoitaja ja kertoi meille tämän ohjelman kuvauksissa.

Näinhän se on, sillä asiantuntijoiden mukaan laulu auttaa moneen vaivaan; hengityslihasten käyttö aktivoituu, ja tästä voi olla apua esimerkiksi keuhkoahtaumapotilaille, astmaatikoille ja uniapneasta kärsiville. Muistisairaalle laulu voi olla väylä kontaktin saamiseen silloinkin, kun se puhumalla on hankalaa. Mielenterveyskuntoutujia laulu usein virkistää ja kuntouttaa, kipupotilailta laulaessa vapautuva oksitosiini-hormoni voi viedä pois myös särkyä. Terveyshyötyjen lisäksi kuoro vahvistaa myös sosiaalisia suhteita ja itsetuntoa.Olen saanut paljon kavereita kuoron kautta, Vuolteen opisto

– Olen saanut paljon kavereita kuoron kautta. Tämä on yhteisöllinen juttu, jossa saa tutustua monenlaisiin ihmisiin. Erityinen rikkaus tässä on kuitenkin se, kun saa nähdä yleisön reaktion meidän antaessa parastamme, hän kuvailee.

Jouni aikoo jatkaa musiikin parissa myös tulevaisuudessa. Muusikkokavereidensa kanssa perustama Weeds-bändi keikkailee silloin tällöin ja kuoroharrastus jatkuu.

– Weedsin kanssa ollaan tehty levykin. Ruotsalainen blueslegenda Bill Öhrström tykkää myös soitella Suomen keikoilla meidän bändin kanssa.

Jouni kertoo pitävänsä monenlaisesta musiikista, mutta hänen sydäntään lähellä ovat erityisesti 60 -70-lukujen musiikki, vanha tanssimusiikki ja vanha, aito blues.

Rakastan musiikkia ja se tulee olemaan aina läsnä elämässäni tavalla tai toisella, hän toteaa lopuksi.