Esa kiinnostui äärioikeistolaisesta ajattelutavasta jo 14-vuotiaana. Viehätys natsi-Saksan militarismiin vei hänet lopulla syvälle uusnatsiverkostoon, vankilaan ja lopulta Suomen vastarintaliikkeen johtoon. Väkivaltaisen ääriajattelun raskaus ja kuormittavuus havahdutti Esan vuonna 2012. Alkoi muutos, joka muutti hänen tuntemansa elämäntavan lopullisesti.
Esa Holappa on kertonut tarinaansa paljon ja monille. Yhtä selittävää tekijää sille, miksi tämä tavallisen suomalaisen perheen poika ajautui mukaan ääriajatteluun ja perusti lopulta Suomen vastarintaliikkeen ei ole.
Hän kertoo ajattelutapansa alkaneen muuttua äärioikeistolaiseksi jo 14-vuotiaana. Historia ja papan sotatarinat olivat mielenkiintoista kuultavaa ja hän lähti itsekin tutustumaan siihen, mitä suomalaiset sotilaat joutuivat rintamalla kokemaan. Perhe tiesi pojan kiinnostuksen sotahistoriaan, mutta eivät osanneet vielä huolestua.
– Kävin läpi monia maailman sotia, kuten Nuijasotaa, Kylmää sotaa ja niin edelleen. Pidin itseäni sotilashenkisenä, ja jostain syystä löysin natsi-Saksan militarismista yhtäläisyyksiä omaan ajattelutapaani, Esa kuvailee.
Jotkut kiinnostuvat nuorena jalkapallosta ja jääkiekosta. Esaa kiinnostivat yhä enemmän yhteiskunnalliset ääripään asiat, kuten Euroopan ja Yhdysvaltojen uusnatsiliikkeet. Hän keräsi sivukaupalla uusnatsien propagandaa ja säilytti niitä huoneessaan.
– Seurasin, kun kansallissosialisti Jörg Haider puolueineen ja aatteineen teki nousua ja Itävalta joutui EU:n saartoon yli vuodeksi. Siitä jatkui kiinnostus aatetta kohtaan ja lopulta lainasin Hitlerin Taisteluni noin 14-vuotiaana, Esa kertoo.
Kun hän 16-vuotiaana ajeli hiuksensa ja alkoi käyttää pilottitakkia, ei kenellekään enää jäänyt epäselväksi, mikä hänestä oli tullut.
Kymmenen vuotta vihaa ulkomailla
Taitavana verkostoitujana Esa alkoi luoda yhteyksiä saman mielisiin tahoihin myös ulkomaille. Lopulta hän päätti lähteä Eurooppaan tutustumaan ääriliikkeisiin ja uusnatsivaikuttajiin niin Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä, Espanjassa kuin Itävallassakin vuosina 2006 -2009. Hän vietti vuoden myös Yhdysvalloissa.
– Keski-Euroopassa uusnatsijärjestö oli aika varakas. He maksoivat matkaliput, tulivat hakemaan kentiltä, asemilta ja satamasta. Asuminen oli täysin ilmaista. Saksassa vietin aikaa natsijärjestön johtajan isolla maatilalla, joka oli ennemminkin oikeastaan kartano. Kartano oli ollut alun perin natsivirkailijoitten pesäpaikka ja johtajan perheen omistuksessa jo vuosisatoja.
Yhdysvaltoihin Esa kertoo lähteneensä alkuun turistina, ja oleskelleensa Pennsylvaniassa. Yhdysvalloissa ääriajatteluun liittyviksi osavaltioiksi Esa nimeää juuri Pennsylvanian, Länsi-Virginian ja Kentuckyn, joissa esiintyy erittäin radikaalia äärioikeistolaista ajattelua. Järjestäytyneet uusnatsiryhmät toimivat sekä vankilassa että vankilan ulkopuolella.
– Tällä reissulla sain tutustua myös Yhdysvaltalaiseen vankilajärjestelmään. Yritin myös hakea Yhdysvalloista poliittista turvapaikkaa, mutta liittovaltion viranomaiset palauttivat minut.
Ulkomailla Esa oli vuosien aikana mukana pääasiassa erilaisten uusnatsiverkostojen toiminnassa, piti puheita ja tutustui liikkeen käytännön toimintaan. Opit, mitä hän sieltä sai, hän toi mukanaan Suomeen. Vuonna 2008 Esa perusti Suomen vastarintaliikkeen ja seuraavana vuonna nousi myös Ruotsin ja koko Pohjoismaisen vastarintaliikkeen johtoon. Ruotsissa osa jäsenistä oli erityisen kiinnostuneita väkivallasta ja tappeluista.
– Vaikka olin mukana toiminnassa, minua viehätti enemmän liikkeen ideologia eikä sen väkivaltainen puoli, Esa kuvailee.
Kun Esa muutti vuonna 2011 Ruotsiin alkoivat liikkeen sisäiset ristiriidat ja jännitteet ajamaan häntä pikkuhiljaa irti uusnatsismista. Muutos ei tapahtunut kuitenkaan nopeasti.
– Väkivaltainen ääriajattelu on raskasta ja kuormittavaa, ja lopulta siihen havahtuu. Ainakin minä havahduin. Siihen oli lopulta monia syitä, kun lähdin sitä järjestöä kriittisesti arvioimaan. Olin myös jo isä, ja aloin miettiä, minkälaisen elämän omille lapsilleni lopulta haluan.
Muutostyö ja liikkeen kriittinen tarkastelu
Vuonna 2012 Esa päätti vihdoin jättäytyä Suomen vastarintaliikkeen johtajuudesta.
– Siitä se muutos käynnistyi, vaikka en sitä sillä hetkellä ajatellut. Aloin kyseenalaistamaan uusnatsiliikkeen toimintaa ja omaa toimintaa liikkeessä. Se ei enää näyttäytynyt minulle samalla tavalla kuin aikaisemmin oli näyttäytynyt. Aloin pohtimaan, mitä itse saan järjestöltä takaisin.
Hän otti yhteyttä liikkeestä aiemmin lähteneisiin jäseniin, jotka olivat mukana muissa uusnatsijärjestöissä. Vastarintaliike oli leimannut heidät pettureiksi, ja heihin yhteyttä ottamalla sai itsekin petturin leiman.
– Minulla alkoi vahvistua käsitys, että järjestössä on jotain vikaa. Tuossa vaiheessa kriittinen ajattelu ei kohdistunut natsismiin ja natsiaatteisiin vaan pelkästään järjestöön. Se mahdollisti silti sen, että aatettakin alkoi tarkastella kriittisemmin. Ja sitä, millainen vaikutus aatteella on ollut omaan elämään, ympäristöön ja läheisiin, Esa kuvailee.
Esa tapasi kiinalaisen vaimonsa Ruotsissa helmikuussa 2015. Keskustelu alkoi kansainvälisellä kielifoorumilla, jossa oli tarkoitus opettaa englantia. Pari alkoi vaihtaa viestejä ja sähköpostia. Pian he huomasivat asuvansa lähekkäin ja aloittivat tapailun.
Hän palasi takaisin Kiinaan, mutta jatkoimme yhteydenpitoa. Soiteltiin melkein päivittäin ja kirjoiteltiin sähköpostia. Lopulta päätin lähteä käymään Kiinassa. Ennen Kiinan matkaa kerroin hänelle taustastani. Olin valmistautunut ja aivan varma siitä, että suhde kariutuu siihen, mutta oli hauskaa huomata olleensa väärässä. Menimme naimisiin saman vuoden lopussa.
Vuolle uuden elämän mahdollistajana
Vuoden 2015 lopulla Esa palasi Suomeen. Kotimaa näyttäytyi hänelle tuntemattomalta ja tilanne epävarmalta. Esalla ei ollut ketään Suomessa, ei edes puhelinnumeroita, muuta kuin vanhempiensa. Kaikki aiemmat kontaktit olivat liittyneet edelliseen elämään vastarintaliikkeessä, eikä hänellä ollut mitään kontaktia yhteiskuntaan. Tammikuussa 2016 Esa otti yhteyttä Vuolteen Radinet-hankkeeseen, joka auttoi ihmisiä irti ääriliikkeistä.
– Tulimme vaimoni kanssa Suomeen marraskuussa 2015. En ollut asunut Suomessa kymmeneen vuoteen, joten koin astuneeni tyhjiöön palatessani tähän arkeen. Silloin Radinet auttoi asioissa ja palautumaan takaisin yhteiskuntaan, Esa kuvailee.
Radinetin työntekijä Kati auttoi Esaa alkuun; etsimään vuokra-asuntoa, täyttämään Kelan papereita ja toimeentulotukihakemuksia. Yhdessä mietittiin myös eri koulutusvaihtoehtoja ja työllistymismahdollisuuksia. Lopulta Esa pääsi työharjoitteluun kirjastolle, myöhemmin työkokeiluun Radinetiin ja sai lopulta myös työpaikan kouluttajana Vuolteella.
– Uuden elämän alku voi olla kriittinen vaihe muillekin, jotka ovat samassa asemassa. Jos tulee yksi vaikkapa puhelinsoitto entiseltä kaverilta, joka pyytää, että lähdetäänkö kaupungille. Oman henkisen hyvinvoinnin kannalta on hyvin tärkeää, ettei jää tyhjiöön, vaan saa kontaktin muihin ihmisiin ja muuhun yhteiskuntaan miltei heti.
Radinetin kautta Esa koki saaneensa kosketuksen yhteiskuntaan tai edes ihmiseen, joka on yhteiskunnassa kiinni. Myös Vaimo kävi Vuolteen Ystävyystalossa ja tutustui siellä paikallisiin ihmisiin. Esan mukaan Vuolle auttoi häntä kotoutumisessa ja lisäsi itsetuntoa, kun ihmiset ottivat hänet vastaan ihmisenä. Vuolle oli hänen mukaansa suuri vaikuttaja ja apu voimakkaaseen ihmispelkoon. Kun et ole ollut vuosiin juurikaan ihmiskontakteissa ja 16-vuotiaasta lähtien kaikki tutut olivat olleet uusnatseja, kuinka lähestyä muita ihmisiä?
Muistan, kun ensimmäisen kerran tulin asiakkaana käymään. Kati sanoi, että mennään käymään taukotilassa, ja siellä oli ilmeisesti muita työntekijöitä tauolla. En uskaltanut mennä sisälle, vaan käännyin ovelta pois. Nyt se naurattaa, mutta silloin ei naurattanut yhtään.
Tulevaisuus auttamistyön parissa
Tänä päivänä Esa kokee elämäntilanteensa olevan vakaampi ja parempi. Hän on opiskellut itselleen nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan tutkinnon ja työskennellyt opintojensa ohella Vuolle Setlementin tukiasumisyksikössä auttaen turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia. Häntä kiinnostaa myös sosionomiopinnot. Esa kokee sosiaalityön olevan lähellä itseään, sillä esimerkiksi nuorisotyön kautta hän voi mahdollisesti auttaa radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä. Hän on oppinut pikkuhiljaa hyväksymään sen, että on vastuussa omasta menneisyydestään, mutta menneisyyden ei tarvitse vaikuttaa nykyisyyteen eikä tulevaisuuteen. 
– Aina, kun luen mielenosoituksista tms. tunnen edelleen vastuuta siitä, että olen ollut mukana rakentamassa sellaista organisaatiota. Mutta missä sekin vastuun raja menee. Tietysti on todella häiritsevää lukea asioita uusnatsijärjestöistä ja minun tapauksessani vastarintaliikkeestä.
Esan mukaan vastarintaliike ei luo tällä hetkellä mitään akuuttia uhkaa, mutta voi jossain vaiheessa kääntyä uhkaksi yhteiskuntaa kohtaan. Siksi hän kertoo pitävänsä liikettä edelleen läheisesti silmällä ja pyrkii pysymään ajan tasalla toiminnasta. Tällä hetkellä liikettä ei pidetä uhkana yhteiskunnalle, vaan yksittäisille henkilöille.
Haluan pysyä perillä ajattelumaailmasta, jotta pystyn analysoimaan sitä, millaiseksi liikkeen toiminta voi tulevaisuudessa tai lähiaikoina muuttua osana yleiseurooppalaista kehitystä.
