Circuit, kehonhuolto, kuntosali senioreille
Olen Ilari Väärälä, 32-vuotias liikunnan ammattilainen Oulusta. Koulutukseltani olen liikuntaneuvoja (Lapin urheiluopisto) ja kuntosaliohjaaja. Lisäksi toinen vuoteni Lapin ammattikorkeakoulussa alkaa olla lopuillaan, ja kävelen kolmannen vuoden jälkeen kampukselta pois sosionomin tutkinto taskussani.
Opiskeluideni ohella teen päätoimisesti liikunnan tuntiopettajan töitä Iin kansalaisopistolla. Nyt minulla on ilo päästä mukaan myös Vuolle Opiston porukkaan. Vapaalla lempipuuhaani on kuntosaliharjoittelu ja vastapainona rentoudun hyvän ruuan sekä oman sohvan äärellä.
Luonteeltani olen rauhallinen, kuunteleva ja omasta mielestäni ihan hyvän huumorintajun omaava. Haluan, että tunneillani osallistuja saa itselleen onnistumisen ja innostumisen kokemuksia sekä liikunnan tuomaa hyvää oloa. Tervetuloa tunneille!