Yksikin ihminen riittää murtamaan yksinäisyyden

Tämä artikkeli on osa Näkymättömät- kampanjaa, joissa tavoitteena oli tehdä lasten ja nuorten kokemaa yksinäisyyden tunnetta näkyvämmäksi sekä herättää vanhempien kanssa keskustelua tämän tärkeän aiheen ympärillä.

Tutustu kampanjaan tästä

Kun lapsi katsoo viattomilla silmillään ja kysyy: ”Miksi minusta ei pidetä, mikä mussa on vikana?”, monen äidin ja isän sydän menee solmuun. Miten kukaan voisi olla pitämättä tuosta ihanasta ihmislapsesta, joka on niin herkkä, ystävällinen ja empaattinen, muut huomioon ottava ja sydämellinen? Lapsi, joka juoksi kirkkain silmin muutamia vuosia sitten perhosten perässä ja näki kukissa keijukaisia, istuu nyt hartiat kyyryssä keittiön pöydän ääressä sydän vereslihalla.

Äidiltä loppuvat sanat ja kiukku sisällä kuohahtaa kuin koski. Sulkiessa lapsensa tsemppaavaan halaukseen, kiukku mylvii siitä miksi toiset ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät lasten ja aikuisten maailmassa. Suusta tulevat tutut ja tehottomat sanat: ”Älä välitä.” Isä varaa netistä itsepuolustuskurssin.

Yksin yhdessä on ilmiö, jota puntaroidaan iltakeskusteluissa. Kuinka tuntuu toisten ihmisten keskellä ypöyksinäiseltä. Miten vahvistaa kuulumista ja liittymistä? Tunne erilaisuudesta ja irrallisuudesta on niin vahva, että se eristää nuoren hiljalleen vahvemmin ja vahvemmin. Kun pettymistä ja torjumista sekä loukkauksia on kertynyt piripintaan asti, alkaa eristäytyminen. On helpompi olla yksin kuin yrittää olla yhdessä, raivata omaa tilaa joukkoon.

Mitä tapahtuu, kun nuori suljetaan sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle? Silloin kun kukaan ei lähesty, puhu tai kuuntele, ei reagoi. Hänestä tulee näkymätön ja näkymättömyys merkitsee merkityksetöntä. Tunne merkityksellisyydestä on yksi ihmisen perustarpeista. Silloin, kun ihminen suljetaan ulos, aiheutetaan sosiaalista kipua, joka on tuskallisempaa usein kuin fyysinen kipu. Ulossulkeminen on historiassamme yksi vanhimmista ja pahimmista rangaistuksen muodoista. Tämä rangaistus on langetettu monen nuoren kohdalle.

Miten vahvistaa lapsia kuulumaan? Itsetuntoa ja varmuutta, hyväksyvää katsetta ja uskoa?

Yksi avainasia lienee katsoa aikuisina peiliin. Miten minä kohtelen toisia, miten minä katson ja autan liittymään ja kuulumaan omissa kohtaamisissani? Ilmapiirin ilmastotalkoot ovat paikallaan, sillä yksinäisyys ja sosiaalinen kuolema tuhoaa ympäristöämme, tuhoaa joka päivä lapsiamme. Milloin koittaisi päivä, kun kukaan ei enää istu hartiat kyyryssä keittiön pöydän ääressä ja kysy: ”Miksi minusta ei pidetä, mikä mussa on vikana?”

Yksikin ihminen voi muuttaa maailmaa, kuten eräs tutkija on sanonut: ”Yksikin ihminen riittää murtamaan yksinäisyyden, ihan vain näkemällä toisen”.

Maarit Saarnivala
Oulun Tyttöjen talon johtaja