Vuonna 1944 perustettu Vuolle Setlementti juhlii tänään 19.12.2024 merkittävää 80-vuotista taivaltaan. Vuolle on ollut mukana oululaisten elämässä useilla eri tavoilla ja säilyttänyt paikkansa alueen yhteisöllisyyden, koulutuksen ja hyvinvoinnin edistäjänä. Kahdeksan vuosikymmentä kestänyt matkamme kertoo tarinaa ihmisten tukemisesta, elinikäisen oppimisen mahdollistamisesta ja yhteisöllisyyden vahvistamisesta.
Vuolle syntyi sodan runteleman Oulun tarpeisiin, kun kauppaneuvos Runar Sandelin yhdessä muiden teollisuusjohtajien ja tuomiorovasti Väinö Helteen kanssa perusti Oulun Teollisuuslaitosten Seurakuntahuolto -yhdistyksen vuonna 1944. Tavoitteena oli kohentaa työntekijöiden ja heidän perheidensä hyvinvointia sekä tarjota mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen.
Vuonna 1951 Vuolle toteutti Suomen ensimmäisen kauppateknikkokurssin, ja 1960-luvulla kerhojen kulta-aikaan yhdistys tarjosi kerhotoimintaa tuhansille oululaisille lapsille ja nuorille. Vuonna 1964 Vuolteella saavutettiin historiallinen merkkipaalu, kun Suomen ensimmäiset kansalaisopiston kautta ylioppilaiksi valmistuneet opiskelijat suorittivat tutkintonsa.
– Koulutusmahdollisuuksien tarjoaminen ja elinikäisen oppimisen tukeminen ovat olleet Vuolteen kantavia voimia aina näihin päiviin saakka. Vuonna 1973 perustimme myös kansalaisopiston sivuosastot Oulunsaloon ja Hailuotoon, tuoden koulutuksen lähemmäs alueen asukkaita. Hailuodon opisto on edelleen voimissaan, koulutusjohtaja Erja Stolt kuvailee
Vuolle on ollut aina innovatiivinen toimija, joka on vastannut yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin ja lähtenyt rohkeasti kokeilemaan erilaisia kursseja ja sosiaalisia tukipalveluita. 1980-luvulla Vuolle oli muun muassa mukana käynnistämässä vapaaehtoista rikossovittelua, joka on yhä merkittävä osa suomalaista rikosoikeusjärjestelmää ja osa Vuolteen toimintaa.
Vuolle ei ole vain koulutuksen edistäjä, vaan myös tärkeä sosiaalisen tuen tarjoaja. 2000-luvulla Vuolle on kehittänyt muun muassa Tyttöjen ja Poikien Talojen toimintaa, joissa nuoret löytävät turvallisen ympäristön kasvaa ja kohdata elämän haasteita. Lisäksi Vuolle laajensi toimintaansa tukemaan maahanmuuttajia Ystävyyskeskuksen ja aikuisten perusopetuksen kautta.
– Vuolle on jo 20 vuoden ajan ollut aktiivisesti mukana maahanmuuttotyössä, edistäen kotoutumista ja tarjoten tukea erityisesti haastavissa tilanteissa oleville ihmisille. Esimerkkinä tästä on muun muassa koulutuksellinen tuki, jota Vuolle on antanut Ukrainan pakolaisille viime vuosina. Vuolle on osoittanut, kuinka yhteisö voi toimia sillanrakentajana ja toivon tuojana kriisiaikoina, toiminnanjohtaja Jussi Kemppainen kertoo.
Tutustu historiikkiimme, katso lisää kuvia ja jätä oma muistosi Vuolteesta sivuillemme tai someen!
Vuolle Setlementti – Ihminen ensin jo 80 vuotta!