2020 - 2020 – LÄHIAPU-palvelu perustettiin helpottamaan korona-aikaa

Vuolle Setlementti aloitti maaliskuussa 2020 LÄHIAPU- palvelun, jonka tarkoituksena oli tarjota pikaista apua koronatilanteen aiheuttamiin asiointiongelmiin erityisesti riskiryhmille.

Lähiapu-palvelun avulla haluttiin tarjota apua ikäihmisille, nuorille ja aikuisille, joilla ei ollut apua tarjolla omassa lähipiirissään. Kaiken kaikkiaan LÄHIAPU-palvelusta sai apua 132 oululaista. Autettujen asiakkaiden keski-ikä oli noin 75,5 vuotta ja kaikkia asiointeja tehtiin yhteensä 453 kappaletta. Todellisuudessa autettujen määrä oli isompi, sillä osa asiakkaista oli perheellisiä ja tilastoon laskettiin vain henkilöt, joihin olimme yhteydessä.

Lue juttu: https://www.munoulu.fi/ihmiset/oulu-apu-kokoaa-auttajia-yhteen-vuolle-kutsuu-vapaaehtoisia-mukaan/

Yleistä evästeistä

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen. Lisäksi sivustolta mahdollisesti löytyvien YouTube-videoiden katsominen play-nappia painamalla asettaa evästeitä.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.