2000 - 2000 Ystävyystalon toiminta käynnistyi

Vuonna 1999 Vuolle käynnisti Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tukemana Kulttuurivälittäjä-koulutuksen, jonka tavoitteena oli tarjota maahanmuuttajille kulttuuritietoutta, esiintymisvalmiuksia sekä mahdollisuuksia solmia työelämäkontakteja. Koulutuksen avulla haluttiin tukea maahanmuuttajien kotoutumista ja hyödyntää heidän kulttuurista osaamistaan suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tämän hankkeen pohjalta syntyi ajatus pysyvämmästä toiminnasta maahanmuuttajille, ja näin sai alkunsa Vuolteen Ystävyystalo. Ystävyystalo järjesti kulttuurivälittäjäkoulutuksia ja ylläpiti kulttuurivälittäjärenkasta, josta koulut, päiväkodit ja muut organisaatiot saattoivat tilata kulttuurivälittäjiä esimerkiksi oppitunneille ja erilaisiin tilaisuuksiin.

Kulttuurivälittäjä oli koulutettu aikuinen maahanmuuttaja, joka toimi oman kulttuurinsa edustajana suomalaisissa yhteisöissä. Hän vieraili kouluissa, päiväkodeissa, yrityksissä ja erilaisissa tapahtumissa. Jokainen kulttuurivälittäjä toi kulttuuriaan esiin omalla persoonallisella tavallaan ja auttoi tuomaan vieraita kulttuureja lähemmäksi suomalaista arkea.

Kulttuurivälittäjätoiminnan tavoitteena oli edistää monimuotoisuutta kouluissa, työyhteisöissä ja arjessa sekä tukea suvaitsevaisen yhteiskunnan kehittymistä. Toiminta auttoi eri kulttuuritaustoista tulevia ihmisiä kohtaamaan toisensa ja tuki maahanmuuttajien sijoittumista suomalaiseen työelämään.

Vuoteen 2012 mennessä kulttuurivälittäjätoiminta oli vakiintunut osaksi Ystävyystalon toimintaa ja osoittautunut merkittäväksi keinoksi rakentaa yhteisymmärrystä, lisätä osallisuutta ja vahvistaa yhteiskunnan kulttuurista rikkautta.

Tänä päivänä Ystävyystalon toiminta on osa laajempaa Ystävyyskeskusta, joka järjestää monipuolista ohjelmaa sekä maahanmuuttajille että kantasuomalaisille. Ystävyyskeskuksessa voit kohdata turvallisessa ja avoimessa ympäristössä ihmisiä eri kulttuureista, saada uusia ystäviä sekä oppia toimimaan ja vaikuttamaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Toiminnassa on vuosittain mukana lähes 5000 henkilöä.

Lue lisää: Ystävyyskeskus

Yleistä evästeistä

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen. Lisäksi sivustolta mahdollisesti löytyvien YouTube-videoiden katsominen play-nappia painamalla asettaa evästeitä.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.