Slide

Italialainen ruoka

Olen Tiina Malfatti. Pääasiallinen työni on opettaa Vuolteen aikuisten perusasteella suomea toisena kielenä, mutta kiinnostukseni ruuan laittoon on innostanut minua toimimaan myös saapasmaan ruokakurssien opettajana. Asuin  14 vuotta Italiassa, jossa suoritin maisterin tutkinnon Napolin Orientale-yliopistossa pääaineina suomen kieli ja kirjallisuus ja sivuaineina historia, taiteen historia, maantieto ja englanti. Suomessa työn ohella olen opiskellut opettajan pedagogoset opinnot Oulun ammattikorkeakoulussa, S2-aineopinnot suoritin Jyväskylän avoimessa yliopistossa kuten myös psykologian perusopinnot. Olen myös kuntonyrkkeilyohjaaja, mutta tämän opettaminen on ollut nyt muutaman vuoden tauolla.

Viihdyn hyvin työssäni opettajana, koska olen sosiaalinen, puhelias, ulospäin suuntautunut ja avoin. Minun on siis helppoa siirtyä päivätyöstäni ruokakurssien pitäjäksi. Koen tärkeänä ja mielenkiintoisena jakaa kokemuksiani Italian vuosistani maan ruokakulttuurista kiinnostuneille.

Yleistä evästeistä

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen. Lisäksi sivustolta mahdollisesti löytyvien YouTube-videoiden katsominen play-nappia painamalla asettaa evästeitä.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.