
Rasisminvastainen viikko 17.–21.3. on tärkeä muistutus meille kaikille yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja syrjimättömyyden merkityksestä. Vuolle Setlementillä työ yhdenvertaisuuden eteen on jatkuvaa – se on osa identiteettiämme ja arvojamme. Monikulttuurinen työ, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen sekä turvallisten tilojen luominen ovat toimintamme keskiössä. Muun muassa tästä työstä saimme myös Oulun kaupungin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tunnustuspalkinnon, joka kannustaa meitä jatkamaan vaikuttavaa työtämme.
Myönteisten asioiden näyttely – tarinoita yhteenkuuluvuudesta ja rohkeudesta
Vuolle-talolla vietetään rasisminvastaista viikkoa Myönteisten asioiden näyttelyn merkeissä. Näyttely esittelee tuotoksia eri toiminnoistamme ja kutsuu kävijät pohtimaan, miten me kaikki voimme edistää yhdenvertaisuutta arjessamme.
Miten sinä olet puuttunut rasismiin? Miten olet huomannut muiden puuttuvan rasismiin? Näitä kysymyksiä voi pohtia näyttelyseinän äärellä, jossa esitellään esimerkiksi aikuisten perusasteen ryhmien kokoamat seinäkollaasit. Niissä tuodaan esiin myönteisiä kokemuksia Suomesta ja suomalaisista – hetkiä, jolloin on koettu yhteenkuuluvuutta, saatu apua ja tukea. Samalla kollaasit kertovat myös ryhmissä käydyistä keskusteluista rasismista ja sen eri muodoista.
Tyttöjen Talolta näyttelyyn saapuu vaikuttava yhteisötaideteos, jossa jokainen kävijä on jättänyt kädenjälkensä – kirjaimellisesti. Teoksen keskellä seisoo vahva viesti: ”Olemme yhdenvertaisia.” Taideteoksen rinnalla puhekuplat kertovat konkreettisia tapoja, joilla rasismiin on puututtu – joko itse tai muiden toimesta.
Webinaari: Miten rasistiseen puheeseen voi puuttua?
Rasisminvastainen työ vaatii tietoa, ymmärrystä ja rohkeutta toimia. Osana rasisminvastaista viikkoa Setlementtiliitto järjestää to 27.3. klo 13–14.30 maksuttoman webinaarin ”Miten rasistiseen puheeseen voi puuttua?” Webinaari tarjoaa käytännön vinkkejä ja työkaluja, joilla jokainen voi kohdata ja haastaa rasistista puhetta rakentavasti ja vaikuttavasti.
🔗 Ilmoittaudu mukaan: Setlementtiliiton webinaari
Meillä ihminen on ensin – yhdessä yhdenvertaisuuden puolesta
Rasisminvastainen viikko muistuttaa, että jokainen meistä voi tehdä osansa oikeudenmukaisemman ja monimuotoisemman yhteiskunnan puolesta. Vuolle Setlementillä tämä työ on jokapäiväistä – luomme kohtaamisia, joissa jokainen voi tuntea itsensä tervetulleeksi ja arvostetuksi.
Tule mukaan kokemaan, keskustelemaan ja vaikuttamaan! Meillä ihminen on ensin.
🔗 Lue lisää monikulttuurisuustyöstämme: Vuolteen monikulttuurisuustyö
🔗 Oulun kaupungin tunnustuspalkinto Vuolteelle: Lue lisää
🔗 Toimi, kun kohtaat rasismia: Punaisen Ristin ohjeet