Vuolle Setlementti etäistää toimintojaan loppuvuodeksi


Koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi Vuolle Setlementti on päättänyt etäistää ison osan loppuvuoden toiminnastaan.

Päätöksemme taustalla on kaupungin tuoreet ohjeistukset ja koronatapausten raju kasvu Oulussa. Kaupungin ohjeistamat poikkeusjärjestelyt ovat voimassa pääasiassa 1.–18. joulukuuta. Tulemme kuitenkin keskeyttämään kaiken fyysisesti tapahtuvan ryhmämuotoisen toiminnan koko loppuvuodeksi. Toimintoja ja kursseja pyritään mahdollisuuksien mukaan jatkamaan etänä. Olemme tästä erikseen yhteydessä toiminnoissamme mukana oleviin.

Kaikki kansalaisopiston ryhmämuotoiset kurssit loppuvuodelta keskeytetään. Kansalaisopiston kurssien vetäjät ovat erikseen yhteydessä opiskelijoihin etäkurssimahdollisuudesta. Käynnissä olevat sekä tulevat etäkurssit toteutetaan normaalisti.

Kansalaisopiston yksilöopetus (mm. musiikin opetus) jatkuu toistaiseksi normaalisti turvatoimia noudattaen. Olemme jo alkusyksystä saakka huomioineet yksilöopetuksessa korostetusti hygienia- ja turvaväliohjeistukset. Opetukseen ei saa osallistua oireisena.

Hyvinvointipalveluiden (nuoriso- seniori-, monikulttuurisuus- ja vapaaehtoistyön sekä rikosuhripäivystyksen, sovittelun ja väkivaltatyön eri toimintayksiköiden) ryhmämuotoiset toiminnot ja kaikki tapahtumat keskeytetään 1.1.2021 saakka.

Hyvinvointipalveluiden yksilötyö, muiden kuin riskiryhmien osalta, jatkuu hyvin harkitusti. Välttämättömissä tapauksissa alle 10 hengen tapaamisia voidaan järjestää erityisiä turvatoimia noudattaen. Ensisijaisesti pyrimme kaikissa toiminnoissamme kuitenkin löytämään keinoja asiakkaiden sähköiseen palvelemiseen.

Kansanopistossa toimintaa jatketaan etänä tutkintotavoitteisten opintojen etenemisen sekä opiskelijoiden opintososiaalisten etuisuuksien varmistamiseksi. Kaikki ryhmät siirtyvät etäopetukseen tiistaista 1.12.2020 alkaen.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja
Jussi Kemppainen
p. 040 527 2898
jussi.kemppainen(at)vuolleoulu.fi