fbpx

Oulu siirtynyt koronaepidemian perusvaiheeseen – Vuolteen lähiopetus alkaa taas!


Oulu on siirtynyt alueellisen koordinaatioryhmän päätöksen mukaan koronaepidemian perusvaiheeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että voimme aloittaa ryhmämuotoiset kurssimme maanantaista 24.5. alkaen.

Tänä vuonna järjestämme ensimmäistä kertaa monipuolisia kursseja läpi kesän! Tarjolla on sekä lähi- että etäkursseja liikunnasta, taito- ja taideaineista, kielistä ja musiikista. Voitte siis valita joustavasti, tuletteko paikalle vai harrastatteko vaikkapa kesämökiltä käsin.

Tutustu kesäkurssitarjontaamme tästä ja varaa paikkasi pian!

Syyskaudelle ilmoittautuminen

Myös tuleva syksy on täynnä mukavaa tekemistä ja monipuolisia harrastuksia niin lapsille, nuorille, aikuisille kuin senioreillekin. Syksyn kursseille ilmoittautuminen alkaa 14.6.2021 klo 9.00.

Seuraamme ohjeistuksia

Tulemme seuraamaan ja noudattamaan edelleen voimassa olevia ohjeistuksia lähiopetuksen järjestämisessä ja tarvittaessa muokkaamme kurssitarjontaamme siten, että harrastaminen on kaikille turvallista.

Kesän lähiopetuksessa tulemme huomioimaan muun muassa väljyys- ja hygieniaohjeet. Mikäli lähiopetuksen toteuttamiseen tulee rajoituksia viranomaistaholta, informoimme asiasta kotisivuillamme ja Facebookissa.

Toivomme, että näemme mahdollisimman monia teistä kesän ja syksyn kursseillamme, kivojen harrastusten parissa!

Kevätterkuin,
Vuolteen opiston väki