fbpx

Vuolteen LÄHIAPU-palvelu


Vuolle Setlementti ry haluaa osallistua koronavirus-epidemian tuomiin arjen haasteisiin ja aloittaa maksuttoman LÄHIAPU-toiminnan. Toiminnan käynnistysvaiheessa palvelualueemme rajautuu noin 10 kilometrin säteelle Oulun keskusta-alueesta, mutta palvelualuetta tullaan mahdollisuuksien mukaan laajentamaan pikaisesti.

LÄHIAPU- palvelun tarkoituksena on tarjota apua kaikille sitä tarvitseville, mutta erityisesti riskiryhmiin kuuluville ikäihmisille, nuorille ja aikuisille, joilla ei ole apua tarjolla omassa lähipiirissään.

LÄHIAPU- toiminnan kautta saat apua arjen askareisiin, kuten…

  • kaupassa käyntiin
  • lääkkeiden noutoon apteekista (valtakirjalla)
  • koiran ulkoiluttamiseen
  • pienimuotoisiin lumitöihin
  • polttopuiden kantamiseen kotiovelle
  • tukea keskustelun muodossa
  • muuta tarvitsemaasi apua

Toiminnassa noudatamme korostetun riskin toimenpiteitä; käytämme tarpeen mukaan kasvosuojaimia, kertakäyttöhanskoja sekä huolehdimme käsihygieniastamme erityisellä tarkkuudella. Emme tule asuntoihin sisälle, eikä työntekijämme tee auttamistyötä, mikäli tuntevat olonsa sairaaksi.

MITEN HOMMA TOIMII?

Mikäli tarvitset apua arkeesi, ota yhteyttä meihin joko puhelimitse tai sähköpostitse ma – to klo 9.00 – 15.00 ja pe klo 9.00 – 13.00. Käymme avun tarpeesi aina läpi kanssasi puhelimitse ja mietimme yhdessä, miten voimme auttaa sinua parhaiten ja minkälaisella aikataululla. Mikäli otat meihin yhteyttä sähköpostitse, jätä viestiin avun tarpeesi lisäksi puhelinnumerosi, mistä sinut tavoittaa. Palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Koska palvelu on vielä uusi, pyydämme kärsivällisyyttä, mikäli auttava puhelimemme on varattuna tai mikäli joudut apua hetken odottamaan. Pyrimme vastaamaan kaikille ja saamaan avun perille mahdollisimman pian.

Kun soitat tai lähetät sähköpostia, kerro lyhyesti…..

  • Minkälaista apua tarvitset?
  • Nimesi, syntymävuotesi
  • Osoitteesi, mikäli tarvitset jotain kotiin toimitettavaa.
  • Mikäli tarvitset jotain kaupasta/apteekista/ruokaravintolasta, kerro puhelun aikana millä tavalla haluat ostoksesi maksaa.
  • Kerro myös, mikäli työntekijämme tulee tietää jotain muuta oleellista luonasi vieraillessa.

Tavoitat meidät arkisin ma – to klo 9.00 – 15.00 ja pe klo 9.00 – 13.00.

KEITÄ ME OLEMME?

Vuolle Setlementti ry on voittoa tavoittelematon, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton yleishyödyllinen yhdistys, jonka laaja toiminta-alue pitää sisällään monipuolisia sosiaali-, hyvinvointi- sekä opistopalveluita. Arvojemme mukaisesti etsimme jatkuvasti uusia tapoja tehdä sosiaalista työtä, erityisesti niillä toiminta-alueilla, joilla mikään muu taho ei vielä toimi tai tuota palveluja.

LÄHIAPU-palvelua tuottaa aluksi Vuolle Setlementti ry:n oma henkilöstö sekä toiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset. Toiminta on ehdottoman luottamuksellista ja turvallista. Vuolteen LÄHIAPU-henkilöstön ja vapaaehtoiset tunnistat oransseista Vuolteen liiveistä sekä kaulassamme roikkuvista henkilökorteista.

HALUATKO MUKAAN AUTTAMAAN?

Haemme tällä hetkellä auttajia mukaan toimintaan. Mikäli olisit valmis toimimaan LÄHIAPU-vapaaehtoistehtävissä omalla alueellasi, otathan yhteyttä Annukka Oksman-Hiukka, p. 044 786 1606, annukka.oksman-hiukka@vuolleoulu.fi

Puhelimitse ja sähköpostitse sinua palvelevat:

Marita Terho

Juho Ljokkoi

Paula Vidnäs



LÄHIAPU YHTEYSTIEDOT:

p. 08 815 4050

lahiapu@vuolleoulu.fi

 

Lisätietoa palvelusta:

Marita Terho
Lähiapukoordinaattori
p. 050 467 0728
marita.terho@vuolleoulu.fi

 

Pidetään toisistamme huolta!

MUITA AUTTAVIA NUMEROITA:

Mikäli tarvitset pelkkää keskusteluapua voit olla yhteydessä seuraviin Vuolteen palvelunumeroihin. Ohjaamme sinua tarvittaessa muihin alueemme/valtakunnallisiin palvelunumeroihin.

Seniorit

Katja, p. 050 597 3606
Pia, p. 050 3255149
Pirjo, p. 044 786 8882

Saara, p. 044 786 7090
Tuija, p. 050 463 4789

Nuoret (12-29-vuotiaat) / Nuorten vanhemmat

Sohvi, p. 0400 263 852
Mervi, p. 0400 263 844
Paula, p. 050 529 0145

Maahanmuuttajat

Marita, p. 050- 4670728
Hilmi, p. 040 728 0083


LISÄTIETOA VUOLTEEN PALVELUISTA:

Vuolle senioritoiminta: https://vuolleoulu.fi/senioritoiminta/

Vuolle Tyttöjen Talo: https://likka.fi/