Välittämisen avulla kohti ikäystävällisempää yhteiskuntaa


Sosiaali- ja terveydenhuollossa tehdään sekä kunnallisella, että yksityisellä puolella arvokasta työtä ikäihmisten hyvinvoinnin ja arjessa selviytymisen tukemiseksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon rinnalla toimii myös järjestöjen, säätiöiden ja seurakuntien verkosto, jonka tavoitteena on tukea ja auttaa ikäihmisiä elämään arvokasta vanhuutta.

Arvokas vanhuus toteutuu, kun ikääntyminen nähdään luonnollisena osana elämää. Elämää, jossa myös ikäihmisellä on oikeus osallisuuteen, yksityisyyteen, vaikuttamiseen, turvalliseen elämään ja mielipiteiden ilmaisuun.

Yksinäisyys on yksi arvokkaan vanhuuden kokemusta estävä tekijä. Arvion mukaan joka kolmas yli 65-vuotias tuntee itsensä ajoittain yksinäiseksi ja yksinäisyys on kipeä ongelma yksinasuvien ja palveluita paljon tarvitsevien ikääntyneiden keskuudessa. Tutkimustulokset vahvistavat, että yksinäisyyden kokemus on noussut keskeiseksi elämänlaatua heikentäväksi tekijäksi.

Yleisimmät tekijät, jotka aiheuttavat ikäihmisten yksinäisyyden kokemusta, ovat eläkkeelle jääminen, traumaattiset elämäntapahtumat, sosiaalisten suhteiden puuttuminen, muutto, terveysongelmat, toimintakyvyn puute ja huono taloudellinen tilanne. Yksinäisyyden tunteeseen liittyy elämän kokeminen merkityksettömäksi, osattomuuden kokemus ja leimautumisen pelko. Usein yksinäisyyteen liittyy kokemus ulkopuolisuudesta. Kokemus voi syntyä, vaikka ympärillä olisi muita ihmisiä.

Yksinäisyys on aina henkilökohtainen kokemus ja sillä on ajallinen luonne. Se voi olla jatkuvaa tai ajoittaista, kokemus yksinäisyydestä vahvistuu usein juhlapyhien aikana. Sosiaalinen yksinäisyys ilmenee nykyhetkessä, sosiaalisten suhteiden, lähipiirin ja yhteenkuuluvuuden tunteen puuttumisena. Emotionaalisen yksinäisyyden taustalla on läheisen ihmissuhteen ja kiintymyksen kohteen puuttuminen tai sen menettäminen.

 

Yhteistyöllä yksinäisyyttä vastaan

Valtakunnalliset ja paikalliset toimijat ovat kehittäneet ikäihmisten yksinäisyyden lievittämiseksi erilaisia toimintamuotoja, joiden tavoitteena on sosiaalisen tuen ja kontaktien sekä sosiaalisten taitojen paraneminen. Ystäväpiirien, vertaisryhmä-, yhteisö- ja vapaaehtoistoiminnan tavoitteena on iäkkäiden ihmisten sosiaalisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitäminen ja lisääminen. Toiminta tarjoaa ikäihmisille monipuolista tukea ja osallistumisen mahdollisuuksia. Samalla lievennetään yksinäisyyttä, ehkäistään syrjäytymistä ja vahvistetaan elämän mielekkyyden kokemusta.

Oulun alueella olemme tänä vuonna tiivistäneet entisestään yhteistyötä perustamalla etsivän ja löytävän vanhustyön verkoston. Verkostossa on toimijoita järjestöistä, säätiöistä ja Oulun ev.-lut. seurakunnasta ja uudet toimijat ovat tervetulleita mukaan. Yhteisenä tavoitteenamme on löytää niitä ikäihmisiä, jotka kärsivät yksinäisyydestä, tarvitsevat arkeensa enemmän apua tai ovat jääneet syrjään yhteiskunnassa. Haluamme myös ylläpitää ja vahvistaa välittämisen kulttuuria. Välittäminen toisesta ihmisestä on mielestämme parasta lääkettä yksinäisyyttä vastaan.

Ikäihmisestä välittäminen on sekä arjen tekoja, että ikäystävällisen yhteiskunnan puolesta puhumista.  Arjessa jokainen meistä voi tunnistaa apua tarvitsevan ikäihmisen. Esimerkiksi iäkkään käytöksen muuttuminen, epätavallinen käytös tai arjen sujumattomuus kertovat avun tarpeesta. Jos ikäihmisen pärjääminen huolestuttaa, hänen kanssaan kannattaa jutella suoraan ja kysyä tilanteesta. Usein keskustelu -se, että tulee nähdyksi ja kuulluksi lievittää yksinäisyyden kokemusta.  Kuka tahansa voi myös tehdä omaan kuntaan huoli-ilmoituksen. Ilmoituksen tarkoituksena on varmistaa, että iäkäs henkilö saa tarvitsemansa huolenpidon silloinkin, kun hän ei sitä itse osaa tai ymmärrä pyytää. Vanhuspalvelulaki velvoittaa kuntaa selvittämään iäkkään ihmisen tarpeet ilmoituksen perusteella.

29.11. vietämme valtakunnallista välittämisen päivää. Välittämisen päivän tarkoituksena on nostaa positiivisella tavalla esiin huolenpitoa ja välittämistä yli oman perhe- ja ystäväpiirin. Välittämisen päivä muistuttaa siitä, miten välittämisen avulla yhteiskuntamme voi olla ikäystävällisempi.

Välittämisen päivänä etsivän ja löytävän vanhustyön verkosto järjestää tilaisuuksia, joissa ikäihmiset saavat tietoa heidän hyvinvointinsa tueksi järjestetystä toiminnasta. Tilaisuuksissa on mahdollisuus myös tutustua toisiin samassa elämäntilanteessa oleviin ja saada vertaistukea.

Haastamme myös Sinut katsomaan ympärillesi avoimin mielin ja välittävällä sydämellä. Välittämisen avulla voimme yhdessä torjua yksinäisyyttä vuoden jokaisena päivänä.

 

Marja-Leena Tahkola
Diakoniajohtaja, Caritas-Säätiö

Tuija Lehtola
Senioritoiminnan vastaava
Vuolle Setlementti ry

Artikkeli on julkaistu Kalevassa 29.11.2018