Viha on kuin huume


 

Olin Radinetin asiakkaana sekä vapaaehtoisena lokakuusta 2016 lähtien. Kävin Katin (Radinetin työntekijä) kanssa katsomassa asuntoja, täytettiin Kelan papereita ja toimeentulotukihakemuksia. Mietittiin eri koulutusvaihtoehtoja, ja silloin nousi kirjasto esiin.

Etsittiin tietoa, missä voisi opiskella kirjastonhoitajaksi. Lopulta järjestyi työharjoittelupaikka Kiimingin ja Jäälin kirjastosta. Se oli ensimmäinen kosketus yhteiskuntaan ”normaalissa elämässä”. Olen aina ollut kirjastopalveluiden ahkera käyttäjä, ja se ala tuntui luontevalta. Viimeisenä työpäivänä Katista ja minusta oli julkaistu juttu Kalevassa, työkaverit olivat lukeneet sen ja pitivät sitä erittäin hyvänä asiana. En ollut tuonut omaa taustaani esille työharjoittelussa aiemmin, vaan ainoastaan esimiehelle olin kertonut haastattelutilanteessa. Suhtautuivat positiivisesti ja tukien elämänmuutokseen.

Osallistuin myöhemmin huhtikuussa väkivaltatyön päiville Helsingissä, jossa kerroin omaa elämäntarinaa ja elämänmuutosta sekä avasin tietämystä erityisesti äärioikeistolaisesta liikkeestä. Toin esille ajattelutapaa ja toimintamalleja, miten tällaiset liikkeet ovat verkostoituneet Suomessa ja myös kansainvälisesti.

 

Kymmenen vuotta vihaa ulkomailla

Tulimme 2015 marraskuussa vaimoni kanssa muutaman kuukauden Kiinan matkalta Suomeen. En ollut asunut Suomessa kymmeneen vuoteen. Silloin Radinet auttoi asioissa, palautumaan takaisin yhteiskuntaan. Ruotsissa asuin kuusi vuotta 2009 lähtien ja vuoden Yhdysvalloissa 2008-2009, välillä kävin Suomessa. Kiersin ympäri Eurooppaa Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä, Espanjassa ja Itävallassa vuosina 2006-2009.

Ulkomailla olin mukana pääasiassa erilaisten uusnatsiverkostojen toiminnassa, pitämässä puheita ja käytännössä tutustumassa liikkeen toimintaan ylipäätään. Oppia mitä sieltä sain, toin mukanani Suomeen.

Keski-Euroopassa uusnatsijärjestö on aika varakas, se maksoi matkaliput ja tuli hakemaan kentiltä, asemilta ja satamasta. Asuminen oli täysin ilmaista. Saksassa oli natsijärjestön johtajan iso maatila, oikeastaan kartano. Se oli ollut hänen perheensä omistuksessa vuosisatoja ja natsivirkailijoitten pesäpaikka. Olin elänyt aika säästeliäästi itsekin, ja oli jäänyt rahaa säästöön.

Yhdysvaltoihin menin alkuun turistina, oleskelin Pennsylvaniassa. Yritin sitten hakea Yhdysvalloista turvapaikkaa, poliittisena turvapaikanhakijana. Liittovaltion viranomaiset palauttivat. Sitä ennen sain tutustua Yhdysvaltalaiseen vankilajärjestelmään.

Ääriajatteluun liittyviä osavaltioita ovat mm. Pennsylvania, Länsi-Virginia ja Kentucky. Järjestäytyneet uusnatsiryhmät toimivat sekä vankilassa että vankilan ulkopuolella. Siellä esiintyy erittäin radikaalia äärioikeistolaista ajattelua.

 

Väkivaltaisen ääriajattelun taustalla

Jo 14-vuotiaana ajatteluni alkoi muuttua äärioikeistolaiseksi. Olin kiinnostunut sotahistoriasta, en niinkään politiikasta. Isovanhempien ja papan sotatarinat olivat mielenkiintoista kuultavaa. Lähdin itsekin tutustumaan siihen, mitä suomalaiset sotilaat joutuivat rintamalla kokemaan. Ja mitä tapahtui kansalaissodan ja sisällissodan aikana, ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Kävin läpi monia maailman sotia, kuten Nuijasota, Kylmä sota jne. Jostain syystä kiinnostuin erityisesti natsi-Saksasta. Pidin itseäni militaristisena ja sotilashenkisenä henkilönä, ja natsi-Saksan militarismi vetosi minuun. Jotkut saattavat kiinnostua nuorena jalkapallosta ja jääkiekosta. Jotkut kiinnostuvat yhteiskunnallisista, ääripään asioista. Tuli vastaan uusnatsiliikkeet Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Seurasin, kun Itävalta joutui EU:n saartoon yli vuodeksi, kun kansallissosialisti Jörg Haider puolueineen ja aatteineen oli nousemassa. Siitä jatkui kiinnostus ja lopulta lainasin Hitlerin Taisteluni noin 14-vuotiaana.

 

Muutostyö ja liikkeen kriittinen tarkastelu

Väkivaltainen ääriajattelu on raskasta ja kuormittavaa, ja lopulta siihen havahtuu. Ainakin minä havahduin. Siihen oli lopulta monia syitä, kun lähdin sitä järjestöä kriittisesti arvioimaan. Olin myös jo isä, ja aloin miettiä, minkälaisen elämän lopulta omille lapsilleni haluan.

Vuonna 2012 alkoi muutos, kun päätin jättäytyä Suomen vastarintaliikkeen johtajuudesta. Siitä se muutos käynnistyi, vaikka en sitä sillä hetkellä ajatellut. Aloin kyseenalaistaa uusnatsiliikkeen toimintaa ja omaa toimintaa liikkeessä. Se ei enää näyttäytynyt minulle samalla tavalla kuin aikaisemmin oli näyttäytynyt. Aloin ajatella, mitä itse saan järjestöltä takaisin. Otin yhteyttä aiemmin lähteneisiin jäseniin, ja he olivat muissa uusnatsijärjestöissä mukana. Heidät oli leimattu pettureiksi vastarintaliikkeessä, ja jos heihin ottaa yhteyttä, leimataan itsekin petturiksi. Alkoi vahvistua käsitys, että järjestössä on jotain vikaa. Tuossa vaiheessa kriittinen ajattelu ei kohdistunut natsismiin ja natsiaatteisiin vaan pelkästään järjestöön. Se mahdollisti silti sen, että aatettakin pystyi alkaa tarkastella kriittisemmin. Ja sitä, millainen vaikutus aatteella on ollut omaan elämään, ympäristöön ja läheisiin.

Tapasimme nykyisen vaimoni kanssa Ruotsissa helmikuussa 2015. Aloimme keskustella kansainvälisellä kielifoorumilla, jossa oli tarkoitus opettaa englantia. Alettiin vaihtaa viestejä ja sähköpostia. Huomattiin, että asuimme lähekkäin. Tavattiin useampiakin kertoja. Hän palasi takaisin Kiinaan, jatkettiin yhteydenpitoa. Soiteltiin melkein päivittäin ja kirjoiteltiin sähköpostia. Lopulta päätin lähteä käymään Kiinassa. Ennen Kiinan matkaa kerroin taustastani. Olin valmistautunut ja aivan varma siitä, että suhde kariutuu, kun kerron taustastani kiinalaiselle vaimolleni. Oli hauskaa olla väärässä. Menimme naimisiin saman vuoden lopussa.

 

Vuolle uuden elämän mahdollistajana

Tulin vuoden 2015 lopulla Suomeen, joka vaikutti aika tuntemattomalta minulle, ja tilanne vaikutti epävarmalta. Kyllä sillä oli äärimmäisen suuri merkitys, että sain sen yhteyden Radinetiin ja Katiin. Minulla ei ollut ketään Suomessa, ei edes puhelinnumeroita. Pelkästään vanhempieni. Kaikki aiemmat kontaktit olivat liittyneet edelliseen elämääni vastarintaliikkeessä. Ei ollut mitään kontaktia yhteiskuntaan.

Suomeen tulo ja arki, sen jälkeen astuin tyhjiöön. Se voi olla kriittinen vaihe muillekin, jotka ovat samassa asemassa. Jos tulee yksi puhelinsoitto entiseltä kaverilta, joka pyytää, että lähdetäänkö kaupungille. Oman henkisen hyvinvoinnin kannalta on hyvin tärkeää, ettei jää tyhjiöön, vaan saa kontaktin muihin ihmisiin ja muuhun yhteiskuntaan miltei heti.

Se on mielenkiintoista, kun Katin kanssa tästä keskusteltiin. Eräs toinen asiakas oli todennut Katille, että tämä on hänen ensimmäinen yhteytensä yhteiskuntaan. Kyllä koen sillä tavalla, että sain kosketuksen yhteiskuntaan tai edes ihmiseen, joka on yhteiskunnassa kiinni. Myös Vaimo kävi Vuolteen Ystävyystalossa ja tutustui siellä paikallisiin ihmisiin.

Työllistyin ja olen ollut kouluttajana Vuolteella. Vuolle on ollut mukana omassa elämässäni, rakentamassa sitä siinä mukana, että pääsen eteenpäin. Täällä on kohta kaksi vuotta oltu talossa, asiakkaana, työharjoittelijana ja työntekijänä. Vuolle oli suuri vaikuttaja ja apu siihen, kun minulla oli aluksi aika voimakas ihmispelko. En ollut moneen vuoteen ollut juurikaan ihmiskontakteissa. 16-vuotiaasta lähtien kaikki tutut olivat olleet uusnatseja, ja kun he ovat poissa, niin kuinka lähestyä muita ihmisiä?

Vuolle on auttanut kotouttamisessa ja myös siinä, että ihmiset ovat Vuolteella ottaneet minut ihmisenä vastaan. Se poisti oman ihmispelon ja lisäsi voimavaroja kohdata muita ihmisiä. Muistan, kun ensimmäisen kerran tulin asiakkaana käymään. Kati sanoi, että mennään käymään taukotilassa, ja siellä oli ilmeisesti muita työntekijöitä tauolla. En uskaltanut mennä sisälle taukotilaan vaan käännyin ovelta pois. Nyt se naurattaa, mutta silloin ei naurattanut yhtään.

 

Tulevaisuus auttamistyön parissa

Nyt 32-vuotiaana opiskelen nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi oppisopimuksella OSAO:lla, Haapaveden opisto tarjoaa koulutuksen. Varsinainen työskentelyni tukikohta on Vuolle Setlementin tukiasumisyksikkö. Tänä päivänä autan turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia.

Elämäntilanne on nyt vakaampi ja parempi, minulla on vaimoni kanssa yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita. Pikkuhiljaa olen oppinut hyväksymään sen, että olen vastuussa omasta menneisyydestä, mutta menneisyyden ei tarvitse vaikuttaa nykyisyyteen eikä tulevaisuuteen. Etten elä menneisyydessä enkä sitä murehdi.

Opiskelin vastikään kriisityötä, suruaika on käytännössä vuosi. Että tottuu olemaan ilman surun kohdettaan vuoden kierron. Menneisyyteen en kuitenkaan edelleenkään suhtaudu olan kohautuksella. Aina, kun luen mielenosoituksista tms. tunnen edelleen vastuuta siitä, että olen ollut mukana rakentamassa sellaista organisaatiota. Mutta missä sekin vastuun raja menee. Tietysti on ehdottomasti todella häiritsevää lukea asioita uusnatsijärjestöistä ja minun tapauksessani vastarintaliikkeestä. Liikettä pidän edelleen läheisesti silmällä ja pyrin olemaan ajan tasalla siitä.

Liike ei luo mitään akuuttia uhkaa tällä hetkellä, mutta se voi jossain vaiheessa kääntyä uhkaksi yhteiskuntaa kohtaan. Tällä hetkellä liikettä ei pidetä uhkana yhteiskunnalle, vaan yksittäisille henkilöille. Haluan pysyä perillä ajattelumaailmasta, jotta pystyn analysoimaan sitä, millaiseksi liikkeen toiminta voi tulevaisuudessa tai lähiaikoina muuttua, se on osa yleiseurooppalaista kehitystä. Julkisuuteen ja suurelle yleisölle pitäisi selvittää kansainvälisen äärioikeistoliiton yhteydet ja vaikutus Suomeen, eikä niinkään suomalaisten yhteyksiä ulkomaille.

Voisin hakea opiskelemaan ammattikorkeakouluun sosionomiksi ja toivottavasti saada töitäkin. Tarkoitus on jatkaa opiskelua ja jossain vaiheessa ehkä perhettäkin rakentaa. Minulla on nyt kaksi lasta, he asuvat äitinsä kanssa Ruotsissa. Näen heitä viikoittain, jopa päivittäin olemme yhteydessä. Lasten äiti on suhtautunut tukien, ja hän on samoilla linjoilla liikkeestä irtautumisessa. Lasten parasta vanhempina ajatellaan. Omat ongelmat on saatu käsiteltyä ja hoidettua, ja elämä jatkuu.

Tietyllä tapaa sosionomiopinnot jatkossa johtavat auttamistyöhön. Koen, että sosiaaliset asiat ovat omaa itseäni lähellä. Jos ajatellaan vaikka nuorisotyötä, siinäkin voi auttaa radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä.

Vaimo viimeistelee opintojaan, hän on ammattikorkeakouluopintoihin valmistavassa koulutuksessa tradenomilinjalla. Ihan hyvin hänkin on kotoutunut.

 



Setlementtityö 100 vuotta

  • Vuolle Setlementin Radinet tarjoaa puolueetonta ja luottamuksellista tukea yksilön halutessa irtaantua väkivaltaisesta ääriajattelusta ja -toiminnasta.
  • Palvelu perustuu vapaaehtoisuuteen ja on asiakkaalle maksutonta.
  • Radinet tekee valtakunnallista pioneerityötä ainoana Suomessa. Toimipisteet sijaitsevat Oulussa ja Helsingissä.
  • Vuolteen ja Radinetin periaatteisiin kuuluu, että ihmistä kunnioittava kohtaaminen, kuulluksi tuleminen sekä myönteiset kokemukset osallisuudesta rakentavat osaltaan turvallisempaa yhteiskuntaa.
  • Vuolle Setlementti on Suomen Setlementtiliiton jäsen. Setlementtiliittoon kuuluu 45 paikallista, itsenäisesti toimivaa jäsenyhdistystä eri puolilla maata.
  • Setlementeissä on yhteensä noin 5600 työntekijää. Lisäksi mukana on tuhansia eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia vapaaehtoisia.
  • Kansainvälinen setlementtitoiminta on käynnistynyt 1800-luvun lopulta Itä-Lontoon köyhälistökortteleissa yliopisto-opiskelijoiden toimesta. Englannista liike levisi ympäri maailmaa.
  • Suomalainen setlementtitoiminta täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Setlementtiliiton 100-vuotisjuhla järjestetään 8.6.2018 Kansainvälisen Setlementtiliiton, IFS:n, konferenssissa.
  • Juhlan kunniaksi setlementit julkaisevat yhdeksän selviytymistarinaa ympäri Suomea. Äänen saavat arjen selviytyjät, jotka eivät suostu asettumaan mihinkään lokeroon: setlementti.fi/suomenmestarit