Äänestä vuoden vapaaehtoinen!


Äänestä vuoden vapaaehtoinen

Ehdotuksia Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi tuli 69 ympäri Suomea. Yleisöäänestys on käynnissä. Voittaja palkitaan Vapaaehtoistoiminnan messuilla Helsingissä 2.12.2017.
Järjestyksessään neljännessä Vuoden vapaaehtoinen -kampanjassa haetaan henkilöä, joka voi olla pitkän linjan toimija tai innostava tulokas vapaaehtoistoiminnan saralla. Hän voi toimia vapaaehtoisena millä alalla tahansa ja missä päin Suomea tahansa.

Vuolteen vapaaehtoistoiminnan verkosto VARESin yhteinen ehdokas on juuri oleskeluluvan saanut 18- vuotias Hamed Soltaini. Hamed on tutustunut vapaaehtoistoimintaan VARESin tuttaVa-toiminnan kautta. TuttaVa-toiminnassa kokenut vapaaehtoinen ohjaa tulokasta 3-5 tutustumiskertaa omassa tehtävässään. Hamed innostui Ikäihmisten olohuoneen toiminnasta. Hän on myös ollut mukana useissa talkooporukoissa ja esim. VARESin Liikuta minua-tapahtuman liikuntapisteen järjestäjäryhmässä. Hamed on tunnettu hyvästä käytöksestään ja tsemppihengestään.
Tutustu lisää vuoden ehdokkaisiin ja äänestä täältä

Suomalaiset innostuivat kirjoittamaan vapaaehtoistyöstä
Yhdessä välittävä tulevaisuus –kirjoituskilpailu Suomi100-ohjelmassa
Kilpailuun saapui yhteensä 128 kilpailutekstiä. Yleisö voi äänestää suosikkejaan 10.11. mennessä. Kansalaisareena kutsui kertomaan tarinoita vertaistuesta ja vapaaehtoistyöstä. Tarinat tuovat esille koskettavasti vapaaehtoistyön kirjon ja vertaistuen monet ulottuvuudet. Yhteistä teksteille on luottamus siihen, että pienilläkin hyvillä teoilla voi olla yllättävän suuria vaikutuksia.
Kilpailun raati on valinnut 10 mielestään parasta tekstiä kolmessa eri sarjassa. Raadin muodostavat Marianne Heikkilä, Laura Laitinen sekä John Wedlake.

Vuolteen VARESin vastaava suunnittelija Annukka Oksman-Hiukka pääsi kirjoituksellaan
6. Vapaaehtoisena arabian kielen ja kulttuurin kerhossa Aikuisten sarja A:n 10 parhaan joukkoon. Nyt siis äänestetään. Sarjojen eniten ääniä saaneet ja tuomariston valitsemat voittajat saavat 500 € palkkion.
VARES/ Annukka on luvannut lahjoittaa mahdollisen voittosumman vapaaehtoisten hyväksi VARESin
10-vuotis juhlavuonna 2018.
Lue tarinat ja osallistu äänestäen täältä